Nimiölaatikon kuvat: M-L Satta
Orajärven kyläseuran sivuilta
http://www.orajarvi.fi/


  Etusivu - startsida - homebage

Anna palautetta

Orajärvestä, talosta ja sen historiasta ja ensimmäisistä asukkaista

Johdannoksi

Orajärvi on monella tavalla kietoutunut minun sukuuni aina siitä lähtien kun asiasta jotain tietoja on löydettävissä ja saatavissa.
Ensinnäkin se oli vanhastaan kuulunut Kyllin talon nautinta-alueisiin ja äitini suvun Nivan juuret johtavat tuohon Kyllin taloon, josta Nivan talo ensimmäisen jaon yhteydessä muodostui.
Heikki Heikinpoika Niva, joka sai ensimmäisen uudistalon paikan Orajärvelle, oli myös juuriltaan kylliläinen.

Yksi uudistalon ensimmäisiä asukkaita oli taas Aaron Niilonpoika Bäsk eli Juvani. Aaron oli kotoisin Kaulirannan eteläpäässä sijainneesta Juvanin talosta. Nykyisin Juvani luetaan kuuluvaksi Kuivakankaan kylään. Aaronin jälkeläisiä olen isäni puolelta, kuudes sukupolvi Aaronista. Aaron asui Orajärven taloa kaksitoista vuotta. Hän otti myös sukunimekseen Orajärven ja nimi säilyi vaikka hän palasikin takaisin synnyinseudulleen Ylitornion Kaulirannalle.
Myöhemmin yksi Koskenniemen pojista Jarhoisesta tuli vävyksi Orajärven taloon ja otti sukunimekseen Orajärven kunnes jälkeläiset muuttivat myöhemmin sukunimensä Koskenniemeksi. Koskenniemen juuretkin taas johtavat suoraan tuonne Kyllin taloon. Iisakki Iisakinpoika Nivan, joka jäi isännäksi Nivanpäähän, veli Salomon Iisakinpoika Niva perusti Jarhoisen Koskenniemen talon ja talon peruja on sukunimi Koskenniemi. Koskenniemen talo aloitti Suomen puoleisen Jarhoisen kylän asutuksen 1825. Ruotsin puoleisen Kaartisen asutus oli syntynyt jo 1600-luvun alussa ja alkuaan Alakaartiseen  eli nykyiseen Ruotsin puoleiseen Jarhoiseen asutus oli levinnyt jo aikaisemmin.

Äitini äidin puoleltakin Ylisaukko-ojan suvun kautta löytyy yhteys, kun Maria Havela avioituu Iisak Vilho Orajärven kanssa. He taas muuttavat nimensä myöhemmin Harjuksi. Samoin Iisak Juhonpoika Ylisaukko-oja avioitui 1860 Eeva Kaisan Orajärven (s.1836) kanssa ja vielä ainakin Iida Juhontytär Ylisaukko-oja avioituu Pekka Juhonpoika Orajärven kanssa.

Kultin suvun lähtöä on nuo Orajärven kylän pysyvän asutuksen juuret. Kaikkien näiden kantavanhempina voidaan pitää Juho Antinpoika Kultia ja hänen vaimoaan Anna Josefintytär Eeroa eli Keksiä. Juho oli Köngäsen pruukilta lähtöisin ja Anna Pellon kylältä Eeron talosta. Annan isä Josef oli runonlaulaja Antti Mikonpoika Keksin jälkeläisiä. Antti Keksi oli Josefin isoisä. Kultin suku kietoutuu sukujuuriini sekä äitini äidin suvun (Ylisaukko-oja) kautta että äitini isän puoleisen isoäidin (Niva, Lantto) suvun kautta. Tämä Orajärven pysyvän asutuksen juurista, josta "löytyy" sukulaisuus myös ns. "Pekan Jannen" sukuhaaraan. Tämä sukuhaara on ainoa Juho Antinpoika Kultin eli Orajärven jälkeläisten sukuhaaroista, joka on säilyttänyt alkuperäisen Orajärvi sukunimensä. Kultin sukuhaarasta kertovat yksityiskohtaisemmin sukutauluni tuolla Sukujutut osiossa. Tätä kautta löytyy myös usein kysytty sukulaisuus laulaja Eini Orajärveen. (Katso edellä taulu 109).

Näin siis oman sukuni sai sukunimensä Orajärven talon nimestä ja tuo nimi on säilynyt tänään jo pari sataa vuotta ja suurimpaan osaan Orajärven kylän ja talon myöhemmistä polvistakin on rakentunut aikojen kuluessa jopa sukulaisuussiteitä.

Lapin ja lannan rajamailla

1300-luvulla määriteltiin suomalaisen ja saamelaisen asutuksen raja Tornionjoen varrella Sorvaan. Sorva eli Sorvaoja laskee Sorvajärvestä Tornionjokeen nykyisen Lempeän kylän pohjoispuolella ennen Unholaa. Vuonna 1430 antoi laamanni Nils Gustafsson erään riitajutun yhteydessä tuomion, jossa hän oli määritellyt Pellon kylän rajoiksi pohjoisessa Sorvan ja Turtolaan päin mentäessä Patokosken eli nykyisen Valkeakosken, Turtolan ja Pellon välillä. Tuo kylän rajan määrittely ja mainittu tuomio viittaavat siihen, että Pellon kylä oli asuttu jo 1300-luvulla ja todennäköisesti asutusta oli ollut jo varhaisemmassa vaiheessa. Mahdollisesti asutus Tornionjokivarressa oli ulottunut Pelloon jo ensimmäisen vuosituhannen lopulla.

Mitä tuo kylän rajojen määrittely merkitsi oikeudellisesti ajatellen etenkin kylän pohjoispuolisen rajan osalta. Etelän puoleisen Turtolan ja Pellon kylien välisen rajan määrittely tuntuu ymmärrettävältä. Pellosta pohjoiseenhan ei tuolloin ollut vielä pysyvää asutusta. Merkitsikö tuo raja sitä, että sen pohjoispuoli oli siihen oikeuden saaneiden talonpoikien verotusaluetta. Nämä talonpojat olivat niitä birkarl-oikeuden saaneita talonpoikia, joita "pirkkalaisiksi" kutsuttiin. Mikäli näin oli niin Orajärvikin kuului silloin tuhon alueeseen. Talollisilla oli kyllä nautintoja tuon rajan pohjoispuolellakin. Alussa jo mainitsinkin Kyllin talon nautintaoikeudesta Orajärveen. Esimerkiksi ruotutalojen katsastuksen yhteydessä on mainittu Kyllillä olleen oikeudet mm. Orajärveen ja Äkäsjärveen.

Pirkkalaiset eli pirkkamiehet tai pirkat (birkarl) olivat pohjoisessa Suomessa talonpoikia, joilla oli oikeus kaupankäyntiin ja Lapin verottamiseen. He olivat huomattavia miehiä keskiaikaisessa Lapissa.
Nimi viitannee skandinaaviseen sanaan birk, joka tarkoittaa "erivapautta". Mahdollisesti kuningas Maunu Ladonlukko (Magnus Ladulås) oli 1200-luvun lopulla antanut pirkkalaisille erioikeuden pohjoisessa tapahtuvaan kaupankäyntiin ja verottamiseen. Nämä oikeudet säilyivät aina Kustaa Vaasan aikaan asti tuonne 1500-luvulle. Kustaa Vaasa kumosi birkarl-oikeudet, mutta järjestelmän täydellistä lakkauttamista se ei suinkaan merkinnyt. Osasta entisiä birkarleja tuli tavallaan kruunun palvelijoita, vouteja. Ehkä kuuluisin näistä Lapin voudeista oli Niilo Niilonpoika Oravainen. Hän oli entinen birkarl, jonka asema uudelleen järjestelyissä ikään kuin laillistettiin. Useimmille entisille oikeuden omistaneille talonpojille kuninkaan säädös merkitsi kuitenkin ainakin vähitellen entisten etuoikeuksien menetystä.

Pellossa näitä pirkkalaisen oikeuden saaneita taloja oli ainakin kaksi Kylli ja Kyrö. Ne olivat myös 1500-luvulla kylän vauraimmat talot.

Lappalaisten vanhoja asuinseutuja

Alueella on paikannimistössä tutkijoiden mukaan voimakas saamelaisvaikutteinen nimiaines. Jopa itse järven nimi Orajärvi olisi lappalaisperäinen. Samoin tuo oranki-alkuinen paikannimiryväs joka ympäristössä on. Jouko Vahtola on tutkinut Tornion- ja Kemijokivarren asutuksen syntyä ja kehitystä nimistötutkimukseen pohjautuen. Tuossa tutkimuksessaan hän olettaa ora- ja oranki- alkuisten paikannimien pohjautuvan joko ruotsinlapin sanaan oarre "orava" tai inarinlapin Orr`a " nuora" sanoihin.Yksi poikkeus tuossa nimistössä on se, että ainoa ora-alkuinen paikannimi, jossa tuota nki-suffiksia ei ole on Orajärvi, kaikissa muissa se esiintyy. Muista lähiympäristön paikannimistöstä, joita tutkijat olettavat lappalaisperäiseksi, voi mainita teiko-alkuisen runsaan nimistön, myös naami-nimistö on lappalaisperäistä samoin yksittäisistä nimistä mm. Jaivaara, muutamia mainitakseni. Ja onhan alueelta löydetty jäänteitä myös siellä sijainneesta lapinkylästä.

Asutus oli kuitenkin levinnyt jo paljonkin pohjoisemmaksi ennen kuin uudisasutus Orajärvelle ehti. Asutus vain oli noussut pohjoiseen Tornionjokivartta seuraten ja Ylitornion ja Pellon isot järvialueet Tengeliöjoen latvoilla oli jo saaneet asukkaansa. Myöskin Naamijokea oli asutus noussut Sieppijärvelle ja olipa Pasmajärvi ja Vaattojärvikin jo asutettu.

Kruunun tavoitteet asutuksen laajentamiseksi

1700-luvulla erotettiin kruununmaat kylän maista ja se mahdollisti ja edisti uusien asuinpaikkojen, uudistalojen, perustamista. Kruunulla oli tavoitteena asutuksen laajentaminen ja kasvavan väestön toimeentuloedellytysten parantaminen ja tietenkin laajentumispolitiikan seurauksena vahvistaa valtaa ja synnyttää myös uusia veronmaksajia. Vuoden 1741 asutusplakaatilla uudistiloille myönnettiin henkilökohtainen verovapaus 10 vuodeksi ja talo sai jopa 50 vuodeksi verovapauden ja etuisuuksiin kuului myös vapautus sotaväenotosta.

Talojen omistajat kylillä toisaalta vastustivat uudistilojen perustamista heidän vanhoille nautinta-alueilleen, mutta toisaalta alkoi, väestön kasvaessa, kyliin muodostua liikaa torppareita, mäkitupalaisia ja muuta palvelusväkeä. Olihan 1700-luvun vaihteessa synnytetty uusi ruotujakojärjestelmä luonut sotapalvelukseen määrätyille oikeuden sotilastorppaan. Ruotuun kuuluvilla taloilla oli velvollisuus esittää kruunulle palvelukseen kelpaava sotilas ja vastata hänen toimeentulostaan. Käytännössä se merkitsi sitä, että sotilaiksi otetuille tuli rakentaa ruodun talojen toimesta torppa ja osoittaa tai raivata riittävästi peltoa ja niittyjä. 1700-luvun puoliväliin tultaessa oli Pelloon muodostettu silloisen verokyvyn mukaisen viiden ruodun edellyttämät torpat. Joen länsipuolelle Väylänmukkaan oli muodostettu Barskin, Lindin, Granatin ja Björnfotin torpat ja Enbusken torppa Nivanpäähän. Taloja oli myöskin jaettu ja Pellon talojen määrä oli 1700 vaihteen 19 talosta kasvanut niin että 1789 kylässä oli 31 taloa. Talojen jaoista ja torppien muodostamisesta huolimatta oli kylän tilaton väestö kasvanut vielä voimakkaammin. Uudistalojen perustamismahdollisuus kasvatti nopeasti 1700-luvun lopussa tilojen määrää vajaassa 20 vuodessa siten että 1806 taloja oli 44, uudistalot mukaan lukien ja tuossa ei vielä kuitenkaan ole mukana muodostettuja sotilastorppia eikä vapaaehtoisilla sopimuksilla syntyneitä torppia ja mäkitupalaisasutusta.

Ensimmäiset uudisasukkaat saapuvat

Uutta asuinpaikkaa ja talonpojan asemaa tavoittelevat tilattomiksi jääneet näkivät Pellon järvikylien tarjoamat mahdollisuudet ja niihin alkoi syntyä uudisasutusta ja olemassa oleva asutus myös siellä alkoi laajentua.

Orajärvi oli pellolaisten talojen vanhaa nautinta-aluetta. Orajärvi ja ympäristön pienemmät järvet ja joet olivat hyviä kalavesiä ja ympärillä laajat, hyvät metsästysmaat ja siellä oli myös järvien rantamilla, jokivarsilla ja soilla hyviä heinämaita. Ainakin Kyllin talolla oli oikeus ¼ Orajärven kalavesistä. Kyllin talolla oli seudulla muitakin vanhoja nautinta-alueita, siitä kertoo mm. Olosjokivarressa oleva metsäinen saajo, Kyllinsaajo, samoin Mustimaan ja Lempeän kylän välillä ovat Etuinen ja Takainen Kyllinsaajo nimiset kankaat. Nuo paikanimet ovat  kaikella todennäköisyydellä saanut nimensä tuon ehkä Pellon vanhimman verotalon mukaan ja kertovat talon nautinta-alueista.

Orajärven ensimmäisen talon perustamiseen sai luvan 1780-luvun alkuvuosina Heikki Heikinpoika Niva. Heikki oli kotoisin Nivan talosta Nivanpäästä. Heikin kohtalona oli kuitenkin siirtyminen tuon laajenevan tilattoman väenosan joukkoon sillä isän kuoltua Nivan taloa jäi isännöimään Heikin vanhin veli Olavi. Olavi tuli ainakin aluksi huonosti toimeen äitinsä ja nuorempien veljien kanssa ja yhteisessä taloudessa ei Olavin avioiduttua tultu toimeen. Olavi olikin rakentanut äidilleen ja nuoremmille sisarilleen ja veljilleen talon parin kilometrin päähän kotitalosta olevalle Myötämäelle. Myöhemmin kyllä äiti Valpuri palasi vanhuuden päivinään poikansa Ollin luo entiseen kotitaloonsa.

Taustaa Heikki Heikinpoika Nivasta enemmänkin

Heikki Heikinpoika Nivan juuret siis olivat tuolta Kyllin talosta joten oli ehkä perusteltuakin, että Heikki Heikinpoika Nivalle katsastettiin uudistila Orajärvelle 1780-luvun alussa, todennäköisesti 1783. Ei kuitenkaan ole tiedossa, että Heikin mahdollisuuksia uudistaloon olisi mitenkään auttanut se, että hänen juurensa olivat Kyllin talosta, jonka vanhoille nautinnoille Heikille annettiin mahdollisuus uudistalon rakentamiseen. Joissakin yhteyksissä on oletettu, että kylän talolliset olivat, kiitollisuudesta Heikin suorittamille palveluksille, olleet puoltamassa Heikin mahdollisuuksia uudistilan saamiseksi.

Heikki oli käynyt 1778 Tukholmassa kauppareissulla. Tuon kauppareissun Heikki teki kylän talollisten puolesta. Toimeksiantajia oli mukana kaikkiaan 30 ja tavaraa Tukholmaan vietäväksi n. 850 kiloa. Se oli molemmin puolin edullinen kontrahti. Talollisten ei tarvinnut maksaa Tornion porvareiden vaatimia suuria välityspalkkioita ja Heikkikin sai kuitenkin osansa. Tukholmaan toimittamistaan tavaroista Heikki toi talollisille lisätuloja ja tavaroita, silkkiä, samettia ja parempia juotaviakin…, joita ei jokivarressa ollut saatavissa.

Tornion porvarit saivat kuitenkin jostain tiedon Heikin Tukholman matkasta ja Heikki sai haasteen käräjille luvattomasta kaupankäynnistä. Pääsääntöisesti oli siten, että ainoastaan kaupunkien kauppaporvarit saivat harjoittaa kaupankäyntiä.

Oikeudenkäynnissä kävi selville, että eräät talonpojat olivat uskoneet tavaroitansa Heikki Nivan haltuun ja Heikki oli toiminut vain heidän välikätenään kun hän oli ostanut heidän toivomiaan tavaroita Tukholmasta. Heikki vapautettiin Tornion kaupunginviskaalin ajamasta syytteestä.

Heikistä ei kuitenkaan tullut maanviljelijää sillä hän oli ehtinyt kiertää maakuntaa ja laajemmallakin kuten edellä olevastakin käy ilmi ja olettaa voi ettei tuo käräjille johtanut Tukholman matka ollut Heikin ensimmäinen ja ainoa, joten talonpojan asema yksinäisen metsäjärven rannalla ei ilmeisesti Heikkiä kiehtonut.

Hyvin kuvaavaa on se lausunto, jonka kirkkoherra Iisak Grape antoi Heikistä oikeudelle, kun hän äitinsä kanssa joutui käräjille Nivan talon perinyttä veljeään Olavia vastaan. Kyse oli Leipiöjoessa Neistenkankaalla olleella, jo Kyllin talolle aikanaan kuuluneella myllyllä tapahtuneesta riidasta. Myllyhän oli siirtynyt Olavin omistukseen hänen perittyään Nivan talon.

Iisak Grape kirjoittaa, kun oikeus pyytää kirkkoherralta lausuntoa riidan osapuolista: Heikki Heikinpoika on syntynyt 1745. Hänen kristinopin tuntemuksensa tyydyttävä, mutta koska hän on tuhlannut suuren osan ajastaan matkoilla ympäri maakuntaa, en voi varmuudella sanoa hänen elämäntavoistaan muuta kuin että naapurit uskovat hänen enemmän kiihottavan kuin lieventävän epäsopua äitinsä ja veljensä Olavin kesken.

Ilmeisesti noilla matkoillaan ympäri maakuntaa, kuten kirkkoherra Grape kuvailee, Heikki oli tavannut myös tulevan vaimonsa leski Briitta Juhontyttären, joka kotoisin Alatornion Ruottalasta Mäen talosta. Heikki vihittiin Briitan kanssa samana vuonna kun hän joutui käräjille tuosta kauppareissustaan Tukholmaan. Briittakin oli kokenut tyttö sillä hän oli ehtinyt olla avioliitossa ennen Heikkiä. Briitan edellinen mies oli ollut Heikki hänkin, Heikki Juhonpoika Carlenius Alatornion Laivaniemestä. Heikki Heikinpoika Niva oli avioituessaan 33-vuotias ja Briitta 27-vuotias. Iältään he siis olivat nuoria ja heillä tämän puolesta oli hyvät edellytykset uudistalon kanssa selvitä eteenpäin.

Minkäänlaista merkkiä ei esimerkiksi rippikirjoista kuitenkaan löydy siitä että Heikki olisi uudistaloa asunut ja Heikki kuolikin melko pian uudistalon saatuaan. Hän kuoli 1786. Maininnan arvoinen on Erik Wahlbergin merkintä, jonka mukaan, Briitta, Heikin leski oli saanut 1783 luvan laskea Kukasjärven. On muistettava että Briittahan ei tuolloin ollut vielä leski koska Heikki kuoli vasta 1786. Oliko Heikki tuolloin jo kuitenkin niin huonokuntoinen että Briitta hoiti käytännön asioita. Luvan myöntäminen kertoo kuitenkin osaltaan Kyllin talon oikeuksista sillä jotain näyttöähän moisen luvan myöntäminen täytyi edellyttää. Heikin kuoltua Briitta palasi Alatorniolle hän nimittäin ehti mennä kolmannen kerran avioon Heikin kanssa taas, nyt Heikki Heikinpoika Jukkolan kanssa, joka oli syntynyt 1735, mutta tämäkin puoliso kuoli jo 1791.
Heikki Heikinpoika Nivan suvusta

Merkinnät ensimmäisistä asukkaista

Orajärven talon kohdalla rippikirjoissa sen ensimmäisenä asukkaana mainitaan Hannu Juhonpoika Antti. Hän oli syntynyt 1755 Antin talossa Pellossa. Hänen vaimonsa oli Anna Pekantytär, joka oli syntynyt 1751 Kaartisessa. Heidät oli vihitty 1778. Antin talo, joka oli entinen Pellon talo, oli siirretty Neistenkankaalle. Hannu Juhonpoika muutti perheineen Orajärvelle ilmeisesti 1791 tienoilla. Hannu Juhonpoika meni ensin uudistilalliseksi Tupojoelle 1786, joka sijaitsi Kaartisen yläpuolella, ja hänen vaimonsahan oli lähtöisin Kaartisesta. 1791 hän muutti isännöimään Orajärven uudistaloa. Hän isännöi taloa 1800 tienoille asti. Tuolloin hän kuitenkin muutti perheineen pois Orajärveltä .

Orajärven talon seuraava asukas oli Juho Erkinpoika Ruottala. Hän oli Heikki Heikinpoika Nivan lesken Briitan sisaren Helena Juhontyttären os. Mäen mies Kaakamosta Luukkaan talosta. He tulivat Orajärven uudistaloa pitämään1800-luvun alussa ilmeisesti 1801. Tuossa vaiheessa ei näy merkintöjä siitä että Briitta olisi ollut mukana.

Pitkään ei Juho Erkinpoika kuitenkaan Orajärvellä viihtynyt sillä hänen mainitaan muuttaneen pois jo vuonna 1803, jolloin hän muutti Köngäsen pruukille.
Tiedot Juho Erkinpoika Ruottalan perheestä löytyvät Heikki Heikinpoika Nivan yhteydestä.

Aaron Niilonpoika Juvani eli Bäsk asettuu Orajärvelle

Juho Erkinpojan jälkeen tuli Orajärvelle uudisasukkaaksi Aaro Niilonpoika Ylitornion Kaulinrannalta Juvanin talosta. Tämä Aaron on minun isäni puoleisen sukuhaaran kantaisä ja häneltä me olemme perineet oman sukunimemme Orajärvi.

Aaron Niilonpoika Juvani eli Bäsk oli avioitunut kotikylältä Kaulinrannalta Jaakon talosta kotoisin olleen Maria Heikintyttären kanssa 1793. Aluksi hän asui perheineen Kaulinrannalla, kotitalossaan Juvanissa. Heidän kaksi ensimmäistä lastaan Briitta Stiina ja Eeva on merkitty rippikirjassa Juvanin taloon. Briitta Stiinan kohdalla rippikirjassa on isä Aaronin sukunimeksi merkitty Juvani talon nimen mukaan, Eevan kohdalla taas isä on Aaron Niilonpoika Bäsk, Aaronin isän Niilon sotilasnimen mukaan. Juvanilla oli kaksi poikaa Salomon ja Aaro. Salomon jäi isännäksi taloon. Aaronin oli löydettävä uusi asuinsija perheelleen.

Länsipuolella Tornionjokea Kuivakankaalla oli Harjun talo jonne Aaron perheineen muutti. Ilmeisesti tarkoitus oli jäädä talonpitäjäksi Kuivakankaalle. Kolmas lapsista Anna Greta syntyi 1802 Kuivakankaalla.

Mutta jo seuraavana vuonna Aaron perheineen muutti Orajärvelle Orajärven taloon. Vuosi lienee siis ollut 1803.

Miten, Aaron oli saanut tiedon mahdollisuudesta päästä isännäksi uudistaloon Orajärvellä, ei ole tietoa, mutta olettamuksia voi aina rakentaa.
Erkki Juhonpoika Juvani oli muuttanut 1774 Ylitornion Kaulinrannalta Pelloon Saukko-ojan taloon isännäksi. Hän oli Aaronin pikkuserkku. Jospa Aaron sai tiedon sukulaisten kautta?
Tietenkin on mahdollista että Ruottalat tai leski Briitta ohi kulkiessaan talosta ja mahdollisuudesta kertoivat?

Aaron perheineen asui Orajärven taloa kaksitoista vuotta ja muutti takaisin Kaulinrannalle 1815. Rippikirjassa Orajärven talo on merkitty Venäjän puolelle (rysk) kuten muutkin joen itäpuolelle jääneet talot, olihan Ruotsin ja Venäjän raja siirtynyt tässä vaiheessa Tornionjokeen. Nuorin lapsista, poika Isak, syntyi jo sitten Kaulirannalla 1816, ja isäksi on tällöin merkitty Aaron Niilonpoika Juvani. Aaron siis käytti kaikkiaan neljää eri sukunimeä. Ensin isän sotilasnimen mukaan Bäsk ja syntymäkodin mukaan Juvani ja Orajärvelle muuttovaiheessa Kuivakankaalla talon mukaan Harju.

Sittemmin näyttää vakiintuneen sukunimeksi Orajärvi talon nimen mukaan sekin. Loppuelämänsä Aaron asui mäkitupalaisena kotitilallaan Juvanilla.
Aaron Niilonpoika Orajärven sukutaulut

Miten tarina Marian kivestä liittyy Aaron Niilonpoikaan ja Orajärveen

Tässä yhteydessä on kerrottava tuo miten Aaron Niilonpoika liittyi tuohon Pellossa tunnettuun tarinaan Marian kivestä.

Kesällä 1805, elokuun yönä, katosi Jussin talosta, joka sekin on Kyllin peruja talon jaossa syntynyt, Väylänmukasta piika Maria Heikintytär. Silloinen Väylänmukka on nykyinen Ruotsin Pello. Jussin talo sijaitsi suunnilleen Ruotsin Pellon koulun paikalla.
Mariaa etsittiin mutta naarauksetkaan joella eivät tuottaneet tulosta.

Kenties hänet olisi todettu tulevilla käräjillä kadonneeksi ja asia olisi jäänyt siihen, ellei Marian veli Matti Henrikinpoika Lakkala Ylitornion Kainuunkylästä olisi haastanut Jussin talon isäntää, Olli Ollinpoika Jussia ja renkiä Isak Pekanpoika Mattia kevätkäräjille 1806. Matti Henrikinpoika Lakkala oli kotoisin Pellon Tuomaan talosta samoin kuin kadonnut Maria Heikintytärkin. Matti oli avioitunut Kainuunkylään Lakkalan talon tyttären Anna Kreetan kanssa ja ottanut isännäksi tultuaan sukunimekseen vaimon kotitalon nimen.
Matti Henrikinpoika Lakkala epäili haasteessaan Jussin talon isännän ja renki Iisak Pekanpoika Matin surmanneen hänen sisarensa, Marian.

Iisak Pekanpoika Matti pidätettiin ja hän sai kuolemantuomion samoin kuin Jussin talon isäntäkin. Pidätettynä ollut Isak Pekanpoika Matti oli kuitenkin karannut kesällä ja syyskäräjillä hänet tuomittiin poissaolevana.

Karkuteillä oleva Iisak Pekanpoika Matti oli tuomion julistamisen jälkeen julistettu myöskin lainsuojattomaksi. Ilmeisesti karkurista kerrotut havainnot kuitenkin kantautuivat myös viranomaisten korviin, sillä maaliskuussa 1808 viranomaisten onnistui Pellosta kootun miesjoukon avustamana yllättää Iisak Pekanpoika Matti Orajärveltä, uudistilallisen Aaron Niilonpoika Orajärven pirtin vintiltä.

Iisak Pekanpoika kertoi marraskuusta lähtien oleskelleensa Aaron Niilonpoika Orajärven luona.

Iisak Pekanpoika Matti tuomitiin Karlskronan vankilaan, jossa hän kuoli. Jussin talo isäntä vapautettiin. Aaron tuomittiin sakkoihin Iisak Pekanpojan avustamisesta.

Aaronin jo muutettua pois, on talon kohdalla merkintä - Pello by i skogen Orajärvi - ja isäntä Iisak Jönsson. Metsässähän tuo Orajärvi oli kun ajattelee että Pellon kylän viimeiset talot lienevät sijainneen Vaaranperässä ja tietä ei Orajärvelle ollut.

Miten Heikki Heikinpoika Niva vaikuttaa taustalla vieläkin

Heikki Heikinpoika Niva oli ollut haudassa jo liki 20 vuotta, mutta merkillisesti hänen nimensä seuraa Orajärven taloa vaikka häntä ei koskaan eläissään kirjattu esimerkiksi rippikirjoissa Orajärven taloon. Heikki oli siis ollut haudassa jo 20 vuotta, mutta hänen leskensä Briitta edelleen esiintyy taustalla näkymättömissä Orajärven talon kohdalla.

Briitta oli palannut Laivaniemestä Pelloon jäätyään kolmannen kerran leskeksi. Hän nimittäin meni naimisiin Pellossa neljännen kerran sotilas Niilo Mikonpoika Törngrenin kanssa 1792. Niilo Mikonpoika oli syntynyt 1768 Rattosjärvellä ja hänen isänsä oli Lutun Mikko, Lutun poikia Soukolojärvestä.

Orajärven talon kohdalla hän ei kuitenkaan esiinny esimerkiksi rippikirjassa. Kuitenkin tuon Marian kiven tapauksen yhteydessä on maininta todistajalausunnon sivussa. Katariina Pekantytär Granat antoi raskauttavan todistajalausunnon, jonka perusteella Iisak Pekanpoika Matin tuomio langetettiin. Hän nimittäin kertoi nähneensä syytetyn menevän murhayönä Jussin talolle päin vaikka tämä itse oli asian kiistänyt. Katariina Pekantytär asui miehensä kanssa Törngrenin torpassa koska sotamies Niilo Mikonpoika Törngren asui itse uudistilalla Orajärvellä.

Kuitenkin samaan aikaan todistettavasti Orajärven uudistaloa asui Aaron Niilonpoika Orajärvi?

Oliko mahdollista, että Kyllin talolla, jonka nautintaan osa Orajärven kalavesistä oli kuulunut, olisi ollut vanhalla kalajärvellään rakennuksia joissa tuolla kalakentällä oltaessa asuttiin. Ja lisäksi olisi tuon uudistilan perustamisen jälkeen rakennettu uusiakin rakennuksia? Perimätiedon mukaan Kyllin talolla oli ainakin tuolla Olosjokivarressa sijainneessa Kyllinsaajossa eräkämppä.

Miten muuten on selitettävissä tuo, että Aaron Niilonpoika ja Niilo Mikonpoika Törngren olisivat asuneet yhtä aikaa Orajärvellä, mutta toisaalta ei Niilo Mikonpoika Törngreniä vaimonsa Briitan kanssa ole koskaan rippikirjoissa merkitty Orajärvellä asuviksi eikä myöskään henkikirjoista löydy tuota tukevaa merkintää.

…ja Aaron Niilonpojan jälkeen

Rippikirjojen mukaan Aaron Niilonpoika Orajärven jälkeen Orajärven taloon tuli Mikko Juntinpoika Lahti eli Niemi Lahden talosta Pellosta, hän oli syntynyt 1778 Pellon Hannunjuntilla. Mikko Juntinpojan vaimo Kaisa Matintytär oli kotoisin Pyhäjärven seurakunnasta.

1818 tuli talon pitäjäksi Orajärvelle Iisak Juhonpoika (Isak Jönsson) Välimaa (s.13.09.1792) Pellosta. Hänen vanhempansa olivat Juho Juunaksenpoika Välimaa (Johan Jonason Wälimaa), joka oli muuttanut Pelloon Sukin talosta Ylitornion Taroniemestä ja Maria Juhontytär (Johansdotter) syntynyt Päkkilässä.

Iisak Juntinpojan vaimo oli Briitta Juntintytär (s.1895) oli kotoisin Soukolon Jerijärveltä. Vaimon vanhemmat olivat Jöns eli Juntti Antinpoika ja Brita Antintytär.

Iisak Juntinpoika käytti sukunimeä Orajärvi ja kaikki hänen Orajärvellä syntyneet lapsensa on kirjattu rippikirjaan Orajärvi nimellä. Hän palasi takaisin Pelloon 1833, eli mäkitupalaisena ja otti takaisin sukunimen Välimaa. Hänen lapsistaan ainakin poika Salomon (s.1827) muutti Ylitorniolle, eli siellä torpparina ja käytti Orajärvi sukunimeä. Maininnan arvoinen on, että Salomonin poika Iisak Vilhelm Orajärvi muutti Ruotsiin ja avioitui Alakainuusta (Neder-Kalix) kotoisin olleen Selma Rönbäckin kanssa. Ruotsin väestölaskennassa v.1890 hän oli kauppiaana Gällivaarassa.
Iisak Juhonpoika Välimaan sukutaulu

Uudistilaa asuttavan asema ei ollut helppo sen osoittaa Orajärven talon usein vaihtuvat isännät. Monta isäntää ehti talossa olla ennen kuin asutus alkoi vakiintua. Vaikka Orajärvellä ja ympäristössä olikin hyvät riistamaat ja kalavedet, tulee muistaa, että Pellon kylän vanhoilla taloilla oli kuitenkin parhaat luonnonniityt ja pellot sekä vuosisatojen kuluessa ympärille syntynyt kyläyhteisö.

Uudisasukkaan taas oli tyytyminen, vaikkapa luonnonniittyjen osalta, niihin mitä kylän vanhoilta taloilta oli jäänyt. Myöskin kulkuyhteydet olivat pitkät ja vesitie Orajärvelle oli etenkin Orankijoen osuudella  vaikeahko. Oletettavaa onkin, että pääsääntöisesti uudistalolle kuljettiin Pellosta ja Tornionjoelta maitse. Muistona tuosta Orajärvelle jokirannasta johtaneesta tiestä on taipaleen puolivälissä sijainneelle levähdyspaikalle Kiimavaaran hännillä mäntyyn veistetty pilkka ja siinä vuosiluku 1841. Tuota tietä käytettiin vielä 1950-luvun alussa ennen kuin maantie Orangista Orajärvelle valmistui.
Naapureiden ja eristetty asema kaukana kyläyhteisöstä olivat omiaan lisäämään asumisen ja toimeentulon vaikeuksia. Syyttä ei rippikirjoissa ja maakirjoissa käytetty näistä Pellon vanhan kylän ulkopuolelle syntyneistä uudistaloista määritelmää "Pello by i skogen" – Pellon kylää metsässä.

Pysyvät asukkaat tulevat taloon

Orajärven talon asukkaiden osalta näyttää uusi pysyvä isännyys syntyneen seuraavan omistajan ja hänen perillistensä mukana.

Seuraava Orajärven talon pitäjä oli Juho Pekanpoika Kultti (s.1797) Juoksengin Saloniemeltä. Saloniemi oli Juho Pekanpojan äidin Brita Ollintytär Saloniemen kotitalo. Hänen isänsä Pekka Juhonpoika Kult oli syntynyt Köngäsen pruukilta.
Isoisä Juho Antinpoika Kult oli naimisissa Pellon kylältä Eeron talon tyttären Anna Josefintytär Eeron kanssa. Annan isä oli Josef Josefinpoika Keksi eli Eero, joka oli tullut Köngäsen kautta Eerolle vävyksi, ja jonka isoisä taas oli runonlaulaja Antti Mikonpoika Keksi. Tätä kautta minun sukuni sitten liittyy juuriltaan näihin Orajärven kylän nykyisiin sukuihin.

Juho Pekanpoika Kultin vaimo oli Anna Kreeta Hannuntytär Kangas (s.1802) Matinlompolosta. Juho Pekanpoika muutti Orajärvelle 1833. Juho Pekanpoika kuoli 1858. Hänen poikansa Salomon ja Pekka saivat kumpikin puolet talosta.

Pekka (s.1833) oli naimisissa Maria Karoliina Lanton (s.1838) kanssa Pellosta.
1856-1865 vuosien rippikirjassa Pekka on avioiduttuaan 1857 kirjattu talon isännäksi. Veli Salomon ja isä Juho on tässä vaiheessa kirjattu talon syytinkiläisiksi. Pekan ja Marian pojista nuorin Johan (Janne) Albanus "Pekan Janne" avioituu Iida Josefiina Pekantytär Antin kanssa ja heidän jälkeläisiään ovat Orajärven Orajärvet, jotka ovat säilyttäneet tuon Juho Kultilta periytyvän Orajärvi sukunimen. Iskelmälaulaja, artisti Eini (Eini Orajärvi, Pajumäki) on tätä sukuhaaraa.

Iisak Juhonpoika Ylisaukko-oja avioitui 1860 Salomonin ja Pekan sisaren Eeva Kaisan (s.1836) kanssa ja asuu myös talossa.
Salomon luovutti osuutensa 1866 lankomiehelleen Iisak Juhonpoika Ylisaukko-ojalle, joka oli Pellosta Ylisaukko-ojan talosta. Iisak kuoli kuitenkin jo 1870 ja Eeva Kaisa avioitui Pajalaan Jarhoiseen Ruotsin puolelle Pekka Tanelinpoika Karsikon (Petter Danielsson Karsikko) kanssa.

Rippikirjassa 1877-1881 talon toisen puolen isäntänä on edelleen Pekka Juhonpoika ja toisen puolen isännäksi on merkitty Adam (Aatami) Vilho Salomoninpoika Koskenniemi (s.1841). Adam Vilho oli avioitunut Karoliina Kreetantyttären (s.1846) kanssa. Karoliina taas oli Salomonin vaimon Kreetan oma tytär.
Aatami oli kotoisin Jarhoisesta Koskenniemen talosta. Hän otti talon nimen mukaan sukunimekseen Orajärven. 1951 hänen poikansa Iisak Vilhelm muutti sukunimen Koskenniemeksi. Hänen isänsä Salomon oli muuttanut Pellosta Nivan eli alun perin Kyllin talosta 1825 Jarhoiseen Koskenniemen uudistaloon.
Aatamin ja Karoliinan jälkeläisiä ovat mm. Koskenniemen, Mukan, Uusitalon ja Kulluvaaran suvuissa. Kirjailija Timo K. Mukka on tätä sukuhaaraa.
Aivan alussa mainitsin, että ainakin osaan Orajärven kylän ja talon myöhemmistä polvistakin on rakentunut aikojen kuluessa jopa sukulaisuussiteitä. Salomonin ja Karoliinan jälkeläisiin yhteys löytyy äitini isän puoleiseen Nivan eli tuohon vanhaan Kyllin sukuun Jarhoisen Koskenniemien kautta.
Hieman yllättäen löytyy yhteys myöskin isäni sukuun. Tuo yhteys löytyykin Karoliinan suvun kautta, kun Karoliinan juuria seurataan päädytään Kaulirannan (Kuivakankaan) Juvanin taloon. Tuolta Juvanin talostahan oli lähtöisin Aaron Niilonpoika Orajärvi, isäni suvun kantaisä, joka 200 vuotta sitten kävi isännöimässä Orajärven taloa. Tuosta yhteydestä olen kertonut Timo K. Mukan esivanhemmista kertoessani.

Juho Pekanpojan ja Anna Kreetan kolmas poika Juho Juhonpoika (s.1824) avioitui Sofia Hannuntytär (s.1826) Ojan eli Hannun kanssa. Heidätkin on aikaisemmin kirjattu Aatamin ja Karoliinan puoliskolle Orajärven taloon. 1880 henkikirjassa he ovat vastaperustetun Harjun kruununtorpan haltijoita. Tätä sukuhaaraa ovat kylän Harjut ja Jokiharjut, heidänkin sukunimensä oli aikaisemmin Orajärvi, joka periytyi kylän pysyvän asutuksen perustajalta Juho Kultilta. Hänhän otti silloin yleisen tavan mukaan sukunimekseen Orajärven talon nimen mukaan.
Sukujuurieni liittymisestä tähän sukuhaaraan mainitsin myös jo alussa, että äitini äidin puoleiseen Ylisaukko-ojan sukuun löytyy yhteys, kun Maria Havela avioituu Iisak Vilho Orajärven kanssa. Maria oli Ylisaukko-ojan-Syväniemen suvun kantaisän Juho Josefinpoika Ylisaukko-ojan tyttären Kreeta Johannan ja Matti Havelan tytär.

Tuossa edellisessä kappaleessa on melko pitkälle Orajärven kylän nykyisten kantasukujen Orajärven, Harjun eli Orajärven, Jokiharjun eli Orajärven ja Koskenniemen eli Orajärven juuret 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun puolellekin.
Orajärven pysyvän asutuksen sukujuuria.

Pellon kylästä Matinlompoloon ja takaisin

1800-luvun alkupuolella Turtola (Pello) tuli omaksi seurakunnakseen. 1820 alettiin Turtolan seurakunnassa pitää omaa rippikirjaa. Jo aikaisemmin, kun Pello kuului vielä Ylitornion seurakuntaan, oli joissakin yhteyksissä rippikirjassa varsinaisen Pellon kylän ulkopuolella olevien talojen kohdalla käytetty merkintää "Pello by i skogen" siis, Pellon kylää metsässä.

1855 vuodesta lähtien nämä "metsässä" sijaitsevat talot alettiin maakirjassa kirjata Matinlompolon kylään ja tämä käytäntö jatkui mm. maakirjan ja henkikirjan osalta vuoteen 1889. Keisarillinen senaatti teki 1.2.1889 päätöksen, joka merkitty maakirjaan.

Merkintä maakirjassa:
Keisarillisen Senaatin mukaisellä päätöksellä 1.2.1889 ilmoitetaan että Orajärven kruununtalo siirretään verotuksellisesti maakirjassa Pellon kylään.

Takaisin alkuun

Lähdeaineistoa:
Erik Wahlberg tutkimukset
Ove Anttilan teos: Tornionlaakson ja Pellon seudun historiasta.
Jouko Vahtola: Tornio- ja Kemijokivarren asutus nimistötutkimuksen valossa
Tornionlaakson historia I ja II
Maakirjat, henkikirjat, rippikirjat
  Etusivu - startsida - homebage

Anna palautetta