Tässä erään ystäväni kannanotto monelle tupakkamiehelle. Seppo oli kova tupakkamies aikanaan. Nyt ei tupakka miehelle enää maistu. Tupakka on vienyt mieheltä keuhkot. Tänään 50 metrin kävely on kova suoritus mieheltä, joka parhaina päivinään huitaisi kymmenien kilometrien lenkin.

Seppo Heikkala:

Tupakkamiehen testamentti

 Ihmisrievun tyhjä koppa, siitä kärsii koko roppa.
Näyttelee hän kaikkivoivaa, eikä itseänsä hoivaa.

 Marlborot ja Kentit kiskoo, natsat ympärilleen viskoo.
Kaikenlaista muuta kuonaa, henkeen vetää eikä huomaa.

 Kuinka vaarallista kamaa, kuuntele ei järjen sanaa.
Uskokaa jo joka ukko, keuhkoputkiin tulee tukko.

 Keuhkorakkulastos kiinni leikkaa, heittää elämäsi kuperkeikkaa,
hyytyy hapensaannin mahti, hiipuu askeltesi tahti.

 Kerron tyhmyreitten jutun, liian monille jo tutun.
Kuvaelen sätkän orjaa, jonka tauti, kuolo korjaa.

 Keuhkoputket turpos, paisu, olo oli vaisu,
väsy vaivas, lupsui luomi, joka paikkaa veti suoni.

 Pumppu laukkas niin kuin hullu, mikä ihme minuun tullu?
Mikä mua nyt kiusaa piinaa, kokeilisko saunaa, viinaa?

 Rohisi ja roiskui räkä, keuhkoon painui terva, häkä.
Mieleen meinas nousta kauhut, sinisenä vedin sauhut.

 Rakkaan kanssa iltaa leikin, luulin, nyt mä veivin heitin.
Vaimo kysyy: Mihin hoppu? Karjuin hälle: Henki loppu!

 Heikolla kuin raukka jäällä, konttaan neliveto päällä.
Valtoimenaan yskää hakkaa, väliin filmin poikki nakkaa.

 Nojaillessain sängyn laitaa, kauhistelin kuolinpaitaa.
Näinkö vähän aikaa kesti, tämä minun elon pesti?

 Vaimo soittais tohtorille. Mä en lähde puoskarille!
Osastolle kun ne nappaa, sinne viimeistään mun tappaa.

 Henki pihisi ja vinku, töihin oli kova hinku.
Joka paikkaa painoi, särki, oli mennä vähä järki.

 Piru kuiski: Leppää, nauti, siihen loppuu pipi, tauti.
Ethän ole vielä ventti, pane palaan kevyt Kentti!

 Uskoin paholaisen juttuun – totta kai nyt vanhaan tuttuun.
Vedin sauhut, tuli hoppu, happi oli tyystin loppu.

 Piru ilkkuu ovensuussa: Kohta roikut hirsipuussa!
Päälle makeasti nauraa: Alat olla kypsää kauraa!

 Sätkä jalat alta kamppaa, niin kuin mattoa mua tamppaa.
Pelko hiipii hiljaa hihaa, iho viestii kananlihaa.

 Hyökkäs mieleen yks yks kaksi. Ambulanssi! Taikka taksi!
Vielä tilaisuus te suokaa. Happiletkut tänne tuokaa!

 Piipaa-auto pihaan kaarsi, valkotakit minut saarsi,
pumppasivat täyteen virtaa, sain näin lisää elonpirtaa.

 Röntgen keksi missä vika, olin elänyt kuin sika.
Tohtori mua haukkui, sätti: Keuhkos on kuin tiskirätti!

 Hankit tautis tupakasta, tympii, torua kuin lasta.
Heitä kuuseen Norttisätkä, näytä kuink oot kova jätkä.

 Vakavana mulle tuumaa, katsos ulos kevään huumaa,
jos et elintapojasi muuta, tuskin näät sä joulupuuta.

 Siihen loppui röökit, sauhut. Aikaan sai sen kuolon kauhut
Päätös mul on varma, vakaa, sen mun tahdonvoima takaa

 Enää pala mul ei Kentti, sätkän korvaa atroventti.
Monet muutkin lääkket nauti, sitä vaatii tämä tauti.

 Usein nousee miete mieleen. Onko lääketiede mennyt pieleen?
Vaiko rahat pantu muuhun, kun on varaa lentää kuuhun.

 Tekniikka se kyllä jyllää, meillä tauti keuhkot myllää,
kun ei kukaan keksi noita hapen saantiin rakkuloita.

 Paljon maksaisin mä tuosta, jos voisin satasen ees juosta,
tai tanssilattialla liitää – merta venhon kanssa kiitää.

 Pitkiä on mulla päivät, kun kiireet, touhut taakse jäivät,
sentään nauru, laulu vielä helää – huumorilla koitan elää.

 Onneks mulla kynän kärki, usein pahan mielen särki.
Mut kun oma tyhmyys soimaa, ei saa kirjoitukseen voimaa.

 Nuoret, miettikääpä tarkoin tätä, vanhan pässin kirjelmätä.
Tehkää tupakointiin toppi, niin ei teihin iske Coppi!

Takaisin