Etusivu - startsida - homebage


Taipaleensuu
 

Entinen kotitaloni, Välilehto, sijaitsee Tornionjoen varrella. Tornionjoessa on kohdalla suvanto nimeltään Naamisuvanto, joskus alempaa osaa suvannosta kutsutaan myös Marttalan suvannoksi paikalla aikanaan sijainneen talon mukaan. Suvanto on ollut yksi parhaita jokivarren lohenpyyntipaikkoja. Suvannon pohjoispäässä sijaitsee mm. Rouvalin hauta, merkittävä lohen ottipaikka. Paikka on saanut nimensä, innokkaan lohenpyytäjän, jo edesmenneen, tullimies Rouvalin mukaan.

Mutta, minunhan piti kertoa Taipaleensuusta.
Taipaleensuu on pieni kylä tuossa toisella puolen jokea, kotipaikkaani vastapäätä, siis toisella puolen jokea – Ruotsin puolella.
Nuoruudessani 1950-luvulla paikka oli pieni, mutta elävä kylä. Oli nuorisoa. Vaikka valtakuntien raja meitä erotti, oli kanssakäyminen yli joen päivittäistä. Nuoret seurustelivat keskenään, asioitiin ja käytiin kylässä joen molemmin puolin.
1950-luvulla kylässä oli ehkä puolen sataa asukasta. Jokirannassa heti kun joelta noustiin oli Karsikon Aldrikin ja Kreetan talo. Aldrikin kuoltua jäi Kreeta yksin. Kreetalla oli kahvipannu kuumana hellalla ja aina siinä oli kuppi tulijalle. Ei aina välttämättä niin tuoretta, mutta hyvästä sydämestä tarjottu. Kreeta poltti piippua ja oli aina tekemässä jotain käsillään joko luutia tai pärekoreja. Ruotsin puolen tullimiehet pistäytyivät harva se päivä Kreetan luona partioreissullaan. Kreeta tilasi Haaparannan lehteä. Lehti ilmestyi siihen aikaan puoliksi Suomen kielisenä ja toinen puoli oli ruotsia.
Rannasta ylempänä asustivat Niemi-Kalle ja Albiina. Kalle oli kovasti ruotsalainen, vaikkei hänessäkään ruotsalaista ollut muuta kuin kansalaisuus, kuten ei kylän muissakaan asukkaissa. Joskus Kallen kanssa syntyi meillä pojilla intosta siitä kuka sitä on parempi me vai ruotsalaiset. Kallen yläkerrassa asuivat Lauri ja Hanna lapsineen. Vieressä oli Anttilan Eino, Hannan ja suuren lapsilauman kanssa. Vähän etäämpänä olivat Rantakyrön talot ja kauimpana Pummin (Bohm) Fransi. Kuten huomaatte nimet ovat kuin oltaisiin Suomessa. Ovathan nämä vanhoja suomalaisseutuja, suomalaisten asuttamia, rajan molemmin puolin. Sanotaan, että aina Kainuunjokea myöten. Suomea puhuttiin ja vanhemmat ruotsia tuskin osasivatkaan. Nuorison oli sitä koulussa opittava ja 50-luvulla suomen puhuminen koulussa oli kielletty, mutta vapaalla kotona praatathiin suomeksi.
Tänään kotiseudulla käydessäni ajan pimenneen kylän ohi muistaen haikeana tuota mennyttä aikaa. Tänään kylässä on yksi vakituinen asukas ja muut talot autioina. Tuon ruotsalaisen kylän kaltaisia on lukemattomia meilläkin.

Mutta, mistä tuo kylä aikanaan sai nimensä – Taipaleensuu?

Meidän on palattava aikaan, jolloin tämän päivän tieyhteyksistä ei ollut tietoakaan. Tie, joka jokivartta kulki, oli vaatimaton kärrytie, joka edelleen on nähtävissä mm. entisen kotitaloni mailla. Tuota kärrytietä merkittävämpi yhteys muuhun maailmaan kulki jokea – Tornionjokea – pitkin. Tuossa Naamisuvannolla oli hyvä paikka rantautua, kun oli saapunut ylämaista, matkalla etelään. Siinä suvannon jälkeen alkoi joki viedä venettä reippaammin Kosionivan kuohujen kautta alaspäin. Tuohon Naamisuvannon rannalle kohosi asutus, jota matkalaiset alkoivat kutsua Taipaleensuuksi. Kylä oli alku taipaleelle kohden alamaita ja suurempia keskuksia ja palveluita.
Se oli taipaleen alku myös ylävirtaan matkaajille. Siinä kun oli sauvonut kuormatun veneen Kosionivaa ylös ja aukeni Naamisuvanto, siinä oli hyvä levähtää ennen kuin aloitti taipaleen ylämaihin.
Tuosta Taipaleensuusta alkoi sitten matkalaisten taival Tornionjokea ylös. Muutaman kymmenen kilometrisen jokimatkan jälkeen osa matkalaisista kääntyi Muonionjoelle.
Taipaleensuu oli myös alku lopputaipaleelle niille, jotka lähtivät Naamisuvannolta Naamijokea ylös kohden Kolarin järvikyliä ja vesitse Orajärvelle menijöillä oli taas, noustuaan Naamijokea puolikymmentä kilometriä, edessään nousu pientä Orankijokea ylös kotijärvelle.

Ehkä oli kesä kun Aaron Niilonpoika 1802 muutti Ylitornion Kuivakankaalta perheineen, karjoineen omaisuus mukanaan asumaan Orajärvelle uudistaloa. Kuivakankaalta oli pitänyt sauvoa venettä ylös vuolasta virtaa yli puolensataa kilometriä. Vaimo ja lapset karjan kanssa nousivat samaan aikaan tuota jokivartta seuraavaa kärrytietä. Ehkä Aaronkin perheineen pysähtyi tässä Naamisuvannon rannalla. Levähti, ennen kuin suuntasi veneensä Naamijokea ylös ja vihdoin Orankijokea tulevalle kotijärvelle, joka antoi nimen talolle ja sukunimen koko Aaronin suvulle ja jälkipolville.

Paitsi vesireitti, oli tosiaan myöskin tuo kärrytie. Tuosta Tornionjoen rantaa seuraavasta kärrytiestä erkani tässä myös jalan kuljettava tie Orajärvelle. Tuo tie oli osittain vielä 1950-luvun alussa ainoa tieyhteys Orangista Orajärvelle ennen autotien rakentamista. Tuon tien varrella on, vanhan kotitaloni, Välilehdon tilan metsäpalstalla vieläkin pystyssä mänty, johon kulkija on levähtäessään taipaleella, Taipaleensuusta Orajärvelle, kaivertanut vuosiluvun 1841.


Takaisin